sunnuntai 27. marraskuuta 2016

kuntosaliviikko 2.

maanantain ja perjantain harjoitus:


Crosstrainer 15 minuuttia vastustaso 9.

Talja alasveto                            5x10x40kg

Jalkaprässi 10x120kg,10x130kg,10x140kg
                                   10x130kg,10x120kg
Soutulaite                                  5x10x50kg
Vatsarutistus                              3x10x20kg
Penkkipunnerrus tangolla         5x10x30kg
Juoksumatto  (15min)     5minuuttia 4km/h 
5min 4,5km/h / 5min 5km/h  10% nousulla
Sarjoissa 45 sekunnin palautusaika.


tiistain ja lauantain harjoitus:
Crosstrainer 15 min vastustaso 8
Jalkaprässi 5x10x130
kg 
(palautus 60sek sarjojen välissä)
Juoksumatto 15 min 7,5min 
4.5km/h 7,5min 5km/h ja 5min 5km/h

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

GFR-arvo

Glomerulusten suodatusnopeus (GFR) arvioituna CKD-EPI-kaavalla (Pt-GFReEPI)


  • Viitearvot 
    • 18–39 v: yli 89 ml/min/1.73 m2
    • 40–49 v: yli 83 ml/min/1.73 m2
    • 50–59 v: yli 77 ml/min/1.73 m2
    • 60–69 v: yli 69 ml/min/1.73 m2
    • 70 v tai yli: yli 59 ml/min/1.73 m2
Munuaisten toimintaa on pitkään mitattu kreatiniinimäärityksellä (ks. «Kreatiniini (P-Krea), mutta nykyään suurin osa laboratorioista ilmoittaa kreatiniinin kylkiäisenä automaattisesti myös GFR-arvon. GFR (= glomerular filtration rate) tarkoittaa glomerulusten eli hiussuonikerästen suodatusnopeutta munuaisissa. Laskukaavalla kreatiniiniarvosta saatu GFR-arvo on tarkempi munuaistoiminnan kuvaaja kuin pelkkä kreatiniini. GFR:lle on useita laskukaavoja, joista CKD-EPI-kaava on paras. Lyhenne tulee sanoista Chronic Kidney Disease Epidemiology Collaboration. Henkilön painoa ei tarvitse tietää eikä käyttää laskennassa, koska tulos ilmoitetaan normalisoituna aikuisten keskimääräistä kehon pinta-alaa 1.73 m2 kohti. GFR-kaavaa voidaan käyttää ainoastaan aikuisilla (yli 18-vuotiailla).
GFR-arvoon vaikuttavat samat syyt kuin kreatiniiniinkin. Huononeva munuaistoiminta ilmenee laskukaavasta johtuen kreatiniiniarvon nousuna mutta GFR:n laskuna.
GFR ei sovellu munuaisten äkillisen vajaatoiminnan arviointiin akuuttivaiheessa, mutta GFR-seurannan avulla voidaan ehkäistä sitä. GFR:ää suositellaankin määritettäväksi lääkkeiden käytön aloituksen tai annoksen suurentamisen yhteydessä riskipotilailla.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Pitkäsokeri HbA1c (B-HbA1c)

Pitkäsokeri HbA1c (B-HbA1c)

  • Viitearvot «Viitearvojen tulkinta»1
    • 20–42 mmol/mol
  • Tavoitearvot
    • Tablettilääkehoidon aikana alle 53 mmol/mol
    • Insuliinihoidossa alle 53–58 mmol/mol; yksilöllinen tavoite voi olla alempi
    • Ruokavaliohoidossa alle 42 mmol/mol
Punasolujen hemoglobiinimolekyyleihin kiinnittyy hiljalleen glukoosia. Glukoosin kiinnittymisvauhti riippuu veren glukoosin määrästä. Mitä enemmän veressä on sokeria, sitä enemmän sitä tarttuu hemoglobiiniin. Siksi sen arvo suurenee sokeritautia sairastavalla. Sokerihemoglobiinista käytetään myös nimitystä "pitkäsokeri". Sen virallinen nimi on hemoglobiini HbA1c. Diabetes-diagnoosiin viittaa HbA1c-tulos 48 mmol/mol tai korkeampi.
Koska glukoosin kiinnittyminen on hidasta, yhden päivän veren glukoosin arvo – vaikka olisi kuinka suuri – ei vaikuta sokerihemoglobiinin arvoon käytännössä mitään. HbA1c-arvo kuvastaa keskimääräistä veren glukoosin määrää edeltävän 2–8 viikon aikana. Siksi se on erittäin kätevä yleisen sokeritasapainon mittari diabeteksessa. Glukoositasapainon korjautuessa elämäntapa- tai lääkemuuutoksien jälkeen HbA1c alkaa alentua 10–20 päivän kuluessa. Sokerihemoglobiinin mittaamiseksi on kehitetty pikatesti, joten se voidaan määrittää myös vastaanottokäynnin yhteydessä.
Hemoglobiiniin vaikuttavat syyt voivat aiheuttaa virheellisen korkeita tai matalia tuloksia. Hemolyyttisissä anemioissa HbA1c-tulos voi olla virheellisen matala punasolujen eliniän lyhenemisestä johtuen. Toisaalta pernan poiston jälkeen tulos voi olla virheellisen korkea punasolujen eliniän pidentymisestä johtuen. Raudanpuuteanemiassakin HbA1c-tulos voi olla virheellisen korkea.
Suomessa on maaliskuusta 2010 lähtien ilmoitettu sokerihemoglobiinin arvo prosenttien sijasta yksikkönä mmol/mol ("millimoolia moolia kohden"). Sokerihemoglobiini määritetään edelleen samalla laboratoriomenetelmällä kuin aikaisemmin, mutta tehty yksikkömuutos tekee tuloksesta tarkemman, ja eri potilaiden tuloksia voi luotettavammin verrata toisiinsa. 

Lähde: Terveyskirjasto 2016

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Suomen Kuvalehden artikkeli elinluovutuksista


Suomen Kuvalehden artikkeli elinluovutuksesta

(Suurentaaksesi klikkaa kuva auki ja klikkaa hiiren oikeata näppäintä -> 
avaa kuva uudessa välilehdessä)




fP-Fosfaatti (fP-Pi)

Fosfaatti saadaan ravinnosta, se imeytyy lähes täydellisesti ja eritys tapahtuu virtsaan. Fosfaatin aineenvaihdunta liittyy läheisesti kalsiumin aineenvaihduntaan. Parathormoni vapauttaa luustosta epäorgaanista fosfaattia ja alentaa munuaistubuluksissa fosfaatin uudelleenimeytymistä samalla myös kalsiumin uudelleenimeytyminen lisääntyy. Myös D-vitamiini vapauttaa luustosta kalsiumia ja fosfaattia ja lisääntyy munuaistubuluksissa fosfaatin uudelleen imeytymistä sekä suolen limakalvolla kalsiumin ja fosfaatin imeytymistä.

Viitearvot
Miehet, 18-49 v0.7 - 1.5 mmol/l
Miehet 50 v-0.7 - 1.2 mmol/l
Naiset0.7 - 1.4 mmol/l
Lapset:
0-7 vrk1.5 - 2.6 mmol/l
8 vrk-1 kk1.5 - 2.5 mmol/l
2 kk- 6 kk1.3 - 2.2 mmol/l
7 kk - 1 v1.3 - 2.2 mmol/l
2 v -15 v1.2 - 1.8 mmol/l
16 v - 17 v0.9 - 1.5 mmol/l

 

lisäkilpirauhashormoni (fP-PTH)

Lisäkilpirauhashormoni

parathormoni, paratyreoideahormoni (PTH); lisäkilpirauhasten erittämä peptidihormoni, jonka vaikutuksesta veren kalsiumpitoisuus suurenee ja fosfaattipitoisuus pienenee

1.viikko






Viikkonäkymä 4x harjoitus




crosstrainer 15 minuuttia vastustaso 8.

jalkaprässi 120kg x 10 x 5

juoksumatolla kävely:

7.30 minuuttia 4,5km/h 10% nousulla
7.30 minuuttia 5km/h 10% nousulla
5 minuuttia 5,5km/h 10% nousulla




tiistai 15. marraskuuta 2016

Sytomegalovirusinfektio

Sytomegalovirusinfektio


Sytomegalovirus kuuluu herpesvirusten ryhmään. Täten se on viruksena sukua muun muassa yskänrokkoa aiheuttavalle Herpes simplex -virukselle (ks.«Huuliherpes eli yskänrokko (Herpes simplex tyyppi 1)», vesirokkoa ja vyöruusua aiheuttavalle varicella-zostervirukselle (ks. «Vyöruusu (Herpes zoster)» ja mononukleoosin aiheuttavalle Epstein–Barrin virukselle (ks. «Mononukleoosi ("pusutauti")). Yhteistä näille on, että suuri osa väestöstä saa viruksen elinaikanaan, suurin osa jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Infektio voi olla oireetonkin ja jäädä siten huomaamatta. Lisäksi näiden infektioiden aiheuttajavirus jää tartunnan jälkeen aina pysyvästi elimistön soluihin piilevänä. Piilevä infektio voi myöhemmin elämässä aktivoitua ja aiheuttaa taudin. Sen sijaan näiden virusten aiheuttamien tuoreiden (akuuttien) infektioiden oireet ovat hyvin erilaiset.

Esiintyvyys ja tartuntatapa

Sytomegalovirus on yleismaailmallinen. Suomalaisista noin puolet on saanut tartunnan nuoreen aikuisikään mennessä. Sen jälkeen tartunnan saa noin 1 % vuosittain, niin että lopulta kolmella neljästä on tämä virus elimistössään. Huonon hygienian oloissa asuvat saavat tartunnan muita aikaisemmin. Sytomegaloviruksen voi saada vain toiselta ihmiseltä, koska elämissä tätä virusta ei ole. Vaikka itse virus on sitä kantavilla veressä, kantajat erittävät virusta aika ajoin myös sylkeen, virtsaan, sukuelinten eritteisiin ja äidinmaitoon. Viruksen erittäjät, ja siten tartuntoja välittävät, ovat yleensä oireettomia eivätkä ole tietoisia viruksestaan. Sylki ja sukupuoliyhteydessä siemenneste ja emättimen neste lienevät käytännössä tärkeimmät tartuntoja välittävät. Imettäminen voi siirtää viruksen lapseen.

Tauti

Virustartunta on suurimmalla osalla oireeton. Jos tuore tartunta johtaa tautiin, sen oireet ovat tavallisimmin useita päiviä tai muutaman viikon kestävä matala-asteinen kuumeilu, kurkkukipu, päänsärky ja imusolmukkeiden suureneminen muuallakin kuin kaulalla. Oireet muistuttavat mononukleoosia, mutta nielurisat eivät turpoa yhtä voimakkaasti tai eivät lainkaan. Laboratoriokokeissa todetaan maksan entsyymien lisääntymistä maksatulehduksen merkkinä ja verenkuvassa todetaan suuria valkosoluja ("sytomegalo") ja joskus valkosolujen ja verihiutaleiden vähyyttä. Tauti paranee yleensä itsestään muutaman viikon kuluessa.
Sytomegalovirusinfektio voi aktivoitua myöhemmin elämässä. Valtaosa aktivoitumisista ilmenee vain siten, että virusta erittyy sylkeen ja virtsaan, ilman että olisi mitään oireita. Jos oireita tulee, perustaltaan terveellä tauti muistuttaa tartunnan jälkeistä ensi-infektiota, mutta on useimmiten tätä lievempi ja jää tunnistamatta. Immuunipuutteisilla, erityisesti AIDS-potilailla ja elinsiirron saaneilla, sytomegalovirusinfektio, erityisesti tuore mutta myös piilevän infektion aktivoituminen, voi johtaa vakavaan tautiin. Silloin oireina ovat korkea, verenmyrkytystä muistuttava kuume, maksatulehdus, joka voi johtaa ihon keltaisuuteenkin, paksusuolitulehdus, johon voi liittyä suolistoverenvuoto ja vakavimpana kaikista molempien keuhkojen tulehdus. Elinsiirtopotilaan aktivoitunut sytomegalovirus voi tuhota siirretyn elimen. AIDS-potilaille sytomegalovirus on aiheuttanut silmänpohjatulehduksia ja sokeutumista sekä aivotulehdusta. Nämä ovat käyneet harvinaisiksi nykyisen tehokkaan HI-viruslääkityksen ansiosta.
Raskaana olevista naisista noin 60 %:lla on sytomegaloviruksen vasta-aineita merkkinä piilevästä infektiosta, ja lähes joka kolmas erittää virusta synnytyskanavaan oman vanhan piilevän infektionsa aktivoitumisen merkkinä. Vajaa 1 % tulevista äideistä saa tuoreen sytomegalovirusinfektion raskautensa aikana. Vain äidin tuore infektio on erityinen riski syntyvälle lapselle (ks. «Raskaus ja virussairaudet». Odottavien äitien ensi-infektioista noin joka kolmas johtaa sikiön infektioon, ja sikiöiden infektioista vain noin joka kymmenes lapsen kehityshäiriöön. Vaurio on useimmiten aivovaurio (esimerkiksi kuulo- ja näkövaurio) tai epämuodostuma. Riski on suurin, jos äiti saa infektion 16 ensimmäisen raskausviikon aikana. Tällöin joka neljäs syntyvä lapsi on jollain tavoin vaurioitunut, jos äidin tautia ei ole havaittu ja hoidettu. Syntyvä lapsi voi saada tartunnan myös äidin synnytyskanavasta. Näin käy noin tuhannelle lapselle vuosittain Suomessa. Näin syntyvä infektio on yleensä lapsessa oireeton tai vähäoireinen eikä uhkaa kehitystä. Imetyksen kautta tarttunut infektio on lähes aina lapsella oireeton. Kaiken kaikkiaan Suomessa noin 20 lasta saanee vuosittain vakavat seuraukset äidin sytomegaloinfektiosta.

Taudin tunnistaminen

Sytomegalovirusinfektion oireet eivät ole terveillä eivätkä immuunipuutteisilla niin luonteenomaisia, että niiden perusteella osattaisiin epäillä juuri tätä infektiota. Joskus pitkällinen kuumeilu, imusolmukkeiden turpoaminen, nielutulehdus ja laboratoriokokeissa todettu maksatulehdus voivat antaa aiheen epäillä sairautta. Vammaisena syntyvältä lapselta haetaan muiden syiden ohella aina myös sytomegalovirusta laboratoriotestein.
Tuore infektio tunnistetaan verestä todettavien vasta-aineiden avulla. Piilevän infektion aktivoitumisen toteamiseen käytetään virusviljelyä tai viruksen osoittamista verestä tai eritteistä tai mittaamalla virusten määrä viruksen geenitesteillä. Elinsiirtoihin meneviltä tutkitaan jo ennakkoon virusvasta-aineet piilevän infektion toteamiseksi ja seurataan viruskopioiden määrää veressä oireettomankin aktivoitumisen toteamiseksi. Sikiön saama infektio voidaan todeta osoittamalla virus lapsivedestä ja sikiön mahdollinen vakavampi vaurioituminen keskiraskaudessa tehtävällä kaikukuvauksella.

Hoito ja ehkäisy

Perusterveen henkilön lieväoireinen sytomegalovirusinfektio paranee itsestään eikä hoitoa tarvita. Silloin kun hoitoa tarvitaan taudin vakavuuden tai potilaan immuunipuutoksen vuoksi, tähän on käytettävissä kolme viruslääkettä (gansikloviiri, foskarnetti ja sidofoviiri). Vakavan infektion hoito annetaan yleensä aluksi muutaman viikon ajan suoneen. Immuunipuutteisille henkilöille lääkkeen annostelua jatketaan tabletein muutamien kuukausien ajan. Niille elimensiirron saaneille, joilla on sytomegaloviruksen vasta-aineita, annetaan usein ehkäisyhoitoa tabletein seuraten samalla viruksen kopioiden määrää veressä. Gansikloviiriä voidaan antaa pistoksena myös silmään, jos infektiopesäke on silmänpohjassa. Henkeä uhkaavissa infektioissa lääkkeen lisäksi, ja raskauden aikana saaduissa infektioissa ainoana hoitona, voidaan antaa viruksen vasta-aineita sisältävää seerumia eli hyperimmunoglobuliinia.
Hyvä hygienia on teoriassa tehokas tartunnan ehkäisyssä. Käytännössä näin ei voi kuitenkaan tehokkaasti suojautua, koska virusta ajoittain erittäviä on puolet väestöstä eivätkä virusta erittävät ole tunnistettavissa.

Lähde: Terveyskirjasto 2016

CRP (P-CRP)

CRP (P-CRP)

  • Viitearvo «Viitearvojen tulkinta»
    • Alle 3 mg/l (milligrammaa litrassa)
    • Pikatesti P-CRP-0:n normaali tulos ilmoitetaan yleensä alle 10
CRP on lyhenne termistä C-reaktiivinen proteiini. CRP on maksasolujen tuottama valkuaisaine, jonka määrä suurenee huomattavasti monenlaisissa tulehduksissa ja kudosvaurioissa, kuten sydäninfarktissa. CRP:n määrä kasvaa jo 6–12 tunnissa tulehduksen alusta, mikä tekee sen käyttökelpoiseksi tulehduskokeeksi.
Flunssa  voidaan yleensä todeta pelkkien oireiden perusteella. Pelkän lääkärin tai hoitajan vastaanotolla suorittaman tutkimuksen perusteella ei välttämättä aina pystytä erottamaan, aiheuttaako taudin virus vai bakteeri, jolloin CRP:n määrityksestä on hyötyä. CRP-arvo suurenee herkästi bakteerien aiheuttamissa tulehduksissa, mutta virustaudeissa vain vähän, korkeintaan muutamaan kymmeneen. CRP suurenee bakteeri-infektioissa usein arvoon 100 tai yli. Suurimmat arvot todetaan verenmyrkytyksissä eli tiloissa, joissa bakteeria löytyy verestä. Virustulehduksia ei yleensä tarvitse hoitaa lääkkeillä, mutta suuressa osassa bakteeritulehduksia antibioottihoito on hyödyllistä.
CRP on käyttökelpoinen myös bakteeritulehduksen antibioottihoidon tehon mittarina. Kun arvo lähtee pienenemään, tiedetään, että lääkitys tehoaa. Potilaan voinnin koheneminen on kuitenkin tärkein mittari.
Valitettavasti CRP ei ole kaikissa tilanteissa käyttökelpoinen bakteeri- ja virustulehdusten erottajana. Tällaisia ovat mm. pienelle alueelle rajoittuneet tulehdukset, kuten välikorvan tulehdus ja virtsarakon tulehdus. Laskon tapaan CRP-arvo voi hieman suurentua monissa epämääräisissä tilanteissa ilman, että kyseessä on hoitoa vaativa sairaus.

Lähde Terveyskirjasto, Seija Eskelinen 2016

Hemoglobiini (B-Hb)

Hemoglobiini (B-Hb)

  • Viitearvot «Viitearvojen tulkinta»
    • Miehet: 134–167 g/l
    • Naiset: 117–155 g/l
    • Lasten viitearvot vaihtelevat hyvin paljon lapsen iän mukaan 
Hemoglobiiniarvo on alentunut anemioissa «Anemia (alhainen hemoglobiini)». Anemia eli verenvähyys voi syntyä monella tapaa. Yleisin syy on raudanpuute. Nykyään se ei juuri koskaan johdu yksipuolisesta ravinnosta, vaan yleensä pitkään jatkuneesta veren menetyksestä runsaiden kuukautisten tai suolistovuodon vuoksi. Muita syitä anemiaan ovat esimerkiksi punasolujen lisääntynyt hajoaminen (hemolyyttinen anemia), krooninen tulehdus, munuaissairaus ja B12- tai foolihappovitamiinien puute. Kun anemia todetaan, pyritään aina selvittämään sen syy lisätutkimuksilla.
Hemoglobiini voi ylittää viitearvot, jos elimistön hapensaanti on pitkään tavallista vähäisempää «Erytrosytoosi ja polysytemia (punasolujen runsaus)». Näissä tilanteissa hemoglobiinin määrän suureneminen on reaktiota liian vähäiseen hapen saantiin ja siten mielekästä. Siksi vuoristossa asuvilla on suurempi hemoglobiiniarvo kuin muilla. Kroonisessa keuhkosairaudessa hapen kuljetus vereen on häiriintynyt, jolloin hemoglobiiniarvo saattaa suurentua. Tupakoitsijoilla hemoglobiini voi ylittää viitearvon, koska heillä tupakansavusta saatu häkä eli hiilimonoksidi vähentää veren normaalia hapettumista.
Joskus hemoglobiini suurenee liikaa luuydinsairauden vuoksi. Silloin on kyseessä polysytemia (suomeksi "monisoluisuus") -niminen sairaus «Erytrosytoosi ja polysytemia (punasolujen runsaus)», jota hoidetaan ottamalla aika ajoin verta pois tai käyttämällä luuytimeen vaikuttavia lääkkeitä. Myös joidenkin urheilijoiden dopingina käyttämä EPO-hormoni nostaa hemoglobiiniarvon yli normaalin.

Lähde: Terveyskirjasto, Seija Eskelinen 2016

Leukosyytit (B-Leuk)

Leukosyytit (B-Leuk)

  • Viitearvo «Viitearvojen tulkinta»
    • 3.4–8.2 E9/l
Valkosolujen eli leukosyyttien tehtävä on ennen kaikkea erilaisten tulehdusten torjunta. Etenkin bakteeritulehduksissa elimistö lisää valkosolujen tuotantoa, jolloin veren valkosolumäärä suurenee. Suurentunutta valkosolujen määrää nimitetään leukosytoosiksi. Luku saattaa melko helposti nousta tasolle 20–30. Hieman koholla olevat arvot ovat yleisiä. Raskaus, fyysinen tai psyykkinen rasitus, ateriointi, tupakointi tai tablettikortisonikuuri voivat nostaa arvoja lievästi. Monissa leukemiatyypeissä valkosolujen määrä suurenee selkeästi.
On myös tiloja, joissa valkosolujen määrä pienenee. Pienentynyttä valkosolujen määrää nimitetään leukopeniaksi. Joissakin virustaudeissa määrä on alle viitearvojen. Harvinaisissa luuytimen sairauksissa valkosolujen määrä saattaa olla hyvin pieni. Monet syövän hoidossa käytetyt solunsalpaajat (sytostaatit) vähentävät väliaikaisesti valkosolujen määrää.
fB-Leuk-tutkimus ilmoittaa valkosolujen kokonaismäärän. Valkosoluja on monta eri lajia. Silloin, kun valkosolujen määrä on selvästi suurentunut, on yleensä aiheellista selvittää, mitkä valkosolulajit ovat lisääntyneet tai vähentyneet. Tällöin tehdään valkosolujen erittelylaskenta (B-Diffi). Diffi ei kuulu perusverenkuvaan (PVK), vaan se täytyy pyytää erikseen.
Diffissä ilmoitetaan seuraavien valkosolujen suhteelliset määrät: neutrofiilit sauvatumaiset, neutrofiilit liuskatumaiset, eosinofiilit, basofiilit, lymfosyytit ja monosyytit. Normaalisti veressä on eniten liuskatumaisia neutrofiilejä (40–75 % kaikista valkosoluista) ja lymfosyyttejä (15–45 %).

Lähde: Terveyskirjasto Seija Eskelinen 2016

Kreatiniini (P-Krea)

Kreatiniini (P-Krea)

Munuaisten toimintaa voidaan tutkia mittaamalla verestä aineita, jotka erittyvät munuaisten kautta pois. Jos erittyminen on tilapäisen syyn tai munuaistaudin vuoksi häiriintynyt, aineen määrä veressä suurenee. Yleisimmin tarkoitukseen käytetään kreatiniinia.
Kreatiniini liittyy lihasten energia-aineenvaihduntaan. Lihaksissa on kreatiinia ja kreatiinifosfaattia, jotka ovat tärkeitä lihassolujen energian tuottamisessa. Energia-aineenvaihdunnan reaktioissa kreatiinista muodostuu kreatiniinia. Tässä nimistö on vähän sotkuinen; vaikka kreatiini ja kreatiniini näyttävät melkein samalta sanalta, ne ovat eri aineita. Kreatiniinia elimistö ei pysty käyttämään, vaan siitä on päästävä eroon. Se siirtyy lihaksista vereen ja sieltä munuaisiin, joiden keräsissä se suodattuu nopeasti munuaisputkiin ja virtsaan. Kreatiniinia muodostuu suunnilleen sama määrä eri päivinä. Nämä ominaisuudet tekevät sen käyttökelpoiseksi munuaistoiminnan mittariksi.
Muodostuvan kreatiniinin määrä riippuu lihasten massasta. Miehillä sitä syntyy enemmän kuin naisilla. Lihaksikkailla miehillä kreatiininin arvo voi olla yli viitearvojen, vaikka heidän munuaisensa ovat täysin terveet. Esimerkkinä tilapäisestä kreatiniinipitoisuuden kohoamisesta on elimistön kuivumistila. Pitoisuus laskee nopeasti, kun potilasta nesteytetään.
Munuaisten vajaatoiminta «Krooninen munuaisten vajaatoiminta (uremia)» suurentaa kreatiniinin pitoisuutta pitkäaikaisesti veressä. Vaikeassa vajaatoiminnassa (uremia eli virtsamyrkytys) kreatiniini-arvo voi olla 500–1 000 µmol/l ja ylikin. Tällöin tarvitaan dialyysiä eli keinomunuaishoitoa.
Viitearvoihin vaikuttaa sukupuolen ohella merkittävästi myös ikä. Laskukaavalla saatu GFR-arvo (munuaisten hiussuonikerästen eli glomerulusten suodatusnopeus = glomerular filtration rate) on tarkempi munuaistoiminnan kuvaaja kuin pelkkä kreatiniiniarvo (ks. «Glomerulusten suodatusnopeus (GFR) arvioituna CKD-EPI-kaavalla (Pt-GFReEPI)»). GFR ottaa kreatiniinin ohella huomioon myös iän ja sukupuolen.

Lähde: Terveyskirjasto Seija Eskelinen 2016

Urea (P-Urea)

Urea (P-Urea)

  • Viitearvot «Viitearvojen tulkinta»
    • Miehet: 18–49-vuotiaat 3,2–8,1 ja 50-vuotiaasta alkaen 3,5–8,1 mmol/l
    • Naiset: 18–49-vuotiaat 2,6–6,4 ja 50-vuotiaasta alkaen 3,1–7,9 mmol/l
Urea on valkuaisaineiden typpiaineenvaihdunnan lopputuote, joka syntyy maksassa. Sitä ei pystytä hyödyntämään, minkä vuoksi se pitää poistaa elimistöstä. Urea siirtyy munuaisissa helposti verestä virtsaan. Urea käyttäytyy samaan tapaan kuin kreatiniini «Kreatiniini (P-Krea)», mutta määrä veressä suurenee vasta huomattavassa munuaisen vajaatoiminnassa.
Monet munuaisista riippumattomat tekijät, kuten maksan tila, ruokavalio ja ravitsemustila vaikuttavat vielä enemmän urea- kuin kreatiniinipitoisuuteen, joten urea ei ole hyvä munuaisten toiminnan ensimmäinen seulontakoe. Niiden potilaiden urea-tasoja tarkkaillaan, joiden jo tiedetään sairastavan kroonista munuaisten vajaatoimintaa.
Matalia urea-arvoja voi esiintyä muun muassa aliravitsemuksessa, nesteenpoistolääkkeiden käytön yhteydessä, anabolisten steroidien ja kasvuhormonin vaikutuksesta sekä selvässä maksan toimintavajauksessa.

Lähde: Terveyskirjasto Seija Eskelinen 2016

Alaniiniaminotransferaasi (P-ALAT)

Alaniiniaminotransferaasi (P-ALAT)

ALAT on lyhenne sanasta alaniiniaminotransferaasi. Se on aminohappojen aineenvaihduntaan liittyvä entsyymi, joka toimii maksasolujen sisällä. ALAT-pitoisuuden määritys veriplasmasta on ensisijainen maksasoluvaurion tai -tulehduksen seulontatutkimus. Aiemmin sen rinnalla yleisesti käytetty ASAT-tutkimus on poistumassa laboratorioiden tutkimusvalikoimasta, koska se ei kerro maksan tilanteesta tarpeeksi tarkasti. ALAT-entsyymiä esiintyy erityisesti maksasoluissa, mutta pienempinä pitoisuuksina myös useissa muissa kudoksissa (lihakset, munuaiset, keuhkot, sydän).
Lihavuus johtaa usein maksasolujen rasvoittumiseen eli rasvamaksaan «Rasvamaksa», joka jo sinänsä suurentaa ALAT-arvoja. Vaikka lihavalla ALAT olisi tuplasti yli viitearvojen mutta hänellä ei ole muita oireita, muut maksatutkimukset eivät ole aiheellisia, sillä rasvamaksa selittää asian. Arvot kaunistuvat, kun ylipainoinen laihduttaa. Huomattava maksan rasvoittuminen voi vuosien mittaan johtaa maksakirroosiin «Maksakirroosi»
ALAT reagoi myös runsaaseen jatkuvaan alkoholin käyttöön, ei kuitenkaan kaikilla. Lyhytaikainen runsaskaan alkoholin käyttö ei kuitenkaan arvoa nosta, vaan siihen tarvitaan pidempi juomiskausi. Alkoholimaksavauriota epäiltäessä tutkitaan usein myös desialotransferriini CDT (ks. «Desialotransferriini (S-CDT)») ja glutamyylitransferaasi GT (ks. «Glutamyylitransferaasi (P-GT)»). Myös perusverenkuvan osatutkimuksen, punasolujen keskitilavuuden (MCV) suureneminen saattaa viitata alkoholin haitalliseen käyttöön.
Virusten ja lääkeaineiden aiheuttamien akuuttien hepatiittien eli maksatulehdusten «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla» yhteydessä ALAT kohoaa usein noin kymmenkertaiseksi – joskus jopa 40-kertaiseksi. Kroonisessa hepatiitissa ja maksakirroosissa ALAT kertoo taudin aktiivisuudesta. ALAT-arvon nousun voi aiheuttaa myös sepsis eli verenmyrkytys, keuhkoinfarkti (keuhkokudoksen kuolio), jotkut lihassairaudet, sydämen vajaatoiminta tai munuaisten vajaatoiminta. Arvot suurentuvat hyvin aikaisin, jo ennen kuin silmien ja ihon keltaisuutta tai muita oireita voidaan todeta.

Lähde: Terveyskirjasto Seija Eskelinen 2016